Kirjoituksiani opetuksesta, koulutuksesta ja vähän muustakin mieltä liikauttavasta.

lauantai 5. maaliskuuta 2011

Henkilöstön huomioiminen muutostilanteessa


Espoon opetustoimessa on monia hankkeita meneillään. Hankkeet sinällään ovat hyviä, mutta silloin kun opettajan perustyöhön ei jää enää kunnolla aikaa, on karsittava hankkeista tai muista ylimääräisistä tehtävistä.

Opettajan perustyö, läsnäolo oppilaan kouluarjessa, opettaminen ja kasvattaminen ovat kuitenkin ne tärkeimmät tehtävät.

Kouluissa on monia hyviä käytänteitä. Valitettavaa vain on se, että uudistamisen riemussa monet uudistukset tulevat liian nopeasti ja koordinoimattomasti ruohonjuuritasolle, niin että "riviopettajat" vastaanottavat hämmentyneinä uudet asiat, kun vanhatkin käytännöt oli vasta juuri sisäistetty. Tämä hötkyily vie henkilöstön aikaa ja energiaa ja kasaa painavia kiviä työhyvinvointisäkkiin.

EKOAY on ollut näistä nopeista muutoksista erityisen huolissaan. Sivistystoimessa on tehty suuria muutoksia, koulukohtaiset kokonaisbudjetit ovat rasittaneet erityisesti rehtoreita ja koulusihteereitä ja Opit-ympäristön vaihdos huolestuttaa monia. Kannanotto on luettavissa EKOAY:n sivuilla osoitteessa http://www.kolumbus.fi/ekoay/edunvalvonta_kannanotot.html#muutos/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti